"- Joskus ihmisenä oleminen tuntuu niin vaativalta. Tee sitä, tätä ja tuota. Valmistu peruskoulusta, lukiosta, yliopistosta. Tiedä jo viisivuotiaana, mikä sinusta tulee isona. Tuntuu, että elämä on pelkkää tikapuilla kiipeämistä, Heta huokaa.
- Siltä se tosiaan joskus tuntuu, sanon. - Koskaan ei saisi pysähtyä tai katsoa alas." (Terhi Rannela - Jäämeri, jäähyväiset ja minä)
Elämä on vaikeeta, mä oon huomannu sen. Tosin, tarkemmin kun alkaa miettimään sitä niin ei se edes ole. Kaikki asiat tekee ja ajattelee vaikeesti eikä mikään mee miten pitäis mennä. Yleensä ajattelen positiivisesti ja tiedän että tulevaisuudessa mulla tulee olemaan enemmän hyviä kuin huonoja päiviä, mutta viimeisen puolen vuoden aikana musta on tullut jollain tapaa onnettomampi.. Vaikka olen ollut lähes täysin oma itseni ensimmäistä kertaa elämässäni. Ajattelen että ei mun kaverit välitä minusta, ei ne edes pidä yhteyttä (käytännössä kaikki asuu eri paikkakunnalla), ne pitää enemmän mun yhestä hyvästä kaverista, ne vaan esitti et oon niille tärkeekin.. Tiiän mun asenteessa on vikaa, miks mä edes vertaan itteeni mun hyvään kaveriin? Miks helvetissä? - Se vetää kaikki ihmiset puolelleensa, se näyttää muiden silmissä täydelliseltä. Se on laiha, vetää jätkiä puoleensa.
Oon aina ollu keskiverto opiskelijana ja muutenkin ihmisenä. En koskaan ole ollut erityisen hyvä missään, joko keskiverto tai sitä huonompi. Olen alisuoriutuja, tiedän että pystyisin parempaan mutta en jaksa yrittää vaikka haluaisinkin. Haluaisin saada motivaatiota ja voittaa laiskuuteni. Haluaisin päästä eroon epäonnistumisen pelosta ja epävarmuudesta itseäni ja mielipiteitäni kohtaan. "Roolin taakse piiloutuminen ei ole koskaan tuottanut tuskia Ellille. On helppoa, kun ei tarvitse sanoa omia mielipiteitään ja paljastaa epävarmuuttaan vaan voi vapaasti laukoa toisen kirjoittamaan tekstiä. Ei vastuuta sanomisistaan, ei tykytyksiä sydämmessä, ei vesiputouksia kainaloissa." (Kirsti Kuronen - Piruettiystävyys) Tahtoisin kertoa mielipiteeni ilman minkäänlaisia ongelmia, en mä sitä oo täällä pystyny koskaan tekemään.. ehkä sitten syksyllä kun muutan? Aion ainakin yrittää ja tiedostaa paremmin sen että kukaan ei ole jättämässä minua yksin.
Tuntuu tyhmältä valittaa (jos tätä edes valittamiseksi voi sanoa) asioista, koska elämässäni on kaikki pääasiassa hyvin.. Joillain on oikeita ongelmia ja minä valitan siitä että tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin ennen, en tiedä mitä ajattelen ja kenestä, epäonnistumisen pelostani ja muusta mahdollisesta. Tulee huono omatunto kun alkaa miettiä että monet ihmiset kärsivät nälkää, kokevat väkivaltaa, menettävät läheisiään, ovat köyhiä.. Vihaan heikkouttani. Joulun jälkeen tajusin että olen heikko.
Mua ahisti pari kuukautta putkeen, se oli kamalaa. En saanu nukuttua kunnolla sinä aikana, en nukahtanu yhtenäkään iltana ennen kello 3.00. Silmiin koski ja halusin nukkua, en vaan pystyny nukkumaan. Sitten kun viimein nukahdin näin painajaisia tai heräsin muutaman tunnin päästä. Kouluun herääminen oli tuskaa, muutamia kertoja hyvä kaverini (sama kuin aiemmin mainitsemani) kyseli onko kaikki okei - on mua vaan väsyttää. Ei ollut, mutta en jaksanut tai voinut kertoa hänelle ettei ollut. Istuin päivät käytävillä kuulokkeet korvissani, puoliunessa. Elämäni pyöri - ja pyörii tietokoneen, koulun, koiran, kirjojen ja musiikin ympärillä. Etäännyin kavereista. Mua vitutti ihmiset täällä, halusin muuttaa jo. Siihen lisättiin monen monta muutakin asiaa niin katastrofin täydelliset ainekset. Muiden silmiin näytti siltä että kaikki oli hyvin, koulukin alkoi mennä paremmin. En tiiä miten mä pääsin yli, pääsin vaan.
Hyvää vappua ! ♥
