Tää korttitalo romahtaa yksi kortti kerrallaan

Oon uskotellu pari viikkoo itelleni että kaikki on okei. Mä en oo ainut joka on sen huomannu. Mä oon oikeesti koko aika väsyny, vaikka mä olisin nukkunu mitenkä hyvät yöunet tahansa. Aamulla saatan olla suht pirtee ja hyvillä mielin lähen kouluun. Sen jälkeen kun oon ollu koulussa tunnin mua alkaa väsyttää järjettömästi ja tuntuu että voisin nukahtaa pystyyn. Mä en enää jaksa keskittyä yhtään mihinkään tai innostua mistään, haluaisin vaan päästä nukkumaan. Huijaan kroppaani että olisin kipeenä, haluan olla. Anemia ei voi olla kyseessä, rauta-arvot täysin kohdillaan.. Tänään tunnilla hyvä ystäväni vaan totes kun mietin taas vaihteeks mistä tää mun väsymys voi johtua "sulla on masennus" "ehdottomasti" "ei kun ihan oikeesti". Ei, ei voi olla. Eihän mulla oo ees varsinaisia ongelmia? Ei nyt asioiden sisällä pitäminen sitä voi aiheuttaa. Miten se muka olis mahollista, mullahan on melkein kaikki hyvin.

Tein persoonallisuustestin ja tässä tulos:
83% (19/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto. 

Valitettavasti jokainen - aivan jokainen kohta pitää kohdallani paikkaansa. Ennen vain muutama olisi lievänä pitänyt paikkaansa. Miten se on mahdollista että aivan kaikki? Miten mä oon ajautunu tähän pisteeseen. Mä haluaisin vaan nukkua ja unohtaa kaiken. En kuolla, nukkua vain.

Mua ei rehellisesti sanottuna jaksa kiinnostaa kovinkaan moni asia, ne harvat jotka kiinnostaa niin niitä pääsen tekemään harvoin. Otan pienimmistäkin asioista itseeni, kuten siitä että kaverini ei kerro jotain asiaa minulle vaan jollekkin toiselle. Alan miettimään mikä minussa on vikana, miksei minulle sitä olis voinu kertoo.. Haluan päästä tästä ajatuksesta eroon. En jaksa sitä enää.

Mun yläasteaika on oikeesti ollu täyttä paskaa. Ylimielisiä katseita toisensa perään, nimittelyä, selän takana haukkumista. Huono luokkayhteishenki, kukaan ei haluais olla luokalla. Mä en ois jaksanu yhtään pidempään. Onneks mä pääsen tästä kaikesta eroon, onneks mä saan alottaa uuden elämän. Mut poistaako se "uusi elämä" tätä ahdistusta, mustasukkaisuutta tai unettomuutta? Ei välttämättä, sosiaalinen elämä lisääntyy mutta ei se tarkoita sitä etten kokisi näitä tunteita joita koen nykyäänkin. Saattaisin ajaa ihmiset tiehensä käyttäytymiseni takia. Ei kovin kaukana ole ollut että nykyisetkin kaverit kaikkoaisivat. Mulla on koko ajan se pelko että menetän kaverini, pelkään että ne ei enää jaksa mua ja mun ongelmia. Pelkään että ajan ne pois.