Heräsin, kaikki oli okei. Valvoin puoli tuntia - kaikki ei ollut okei. Aloin miettiä eilistä ja sitä kuinka paljon söin. En tiedä mistä tää johtuu, en ole vähään aikaan ollut tyytymätön vartalooni. Ala-asteella tyytymättömyyttä oli melko paljon ja osa syy saattoi olla pieni piikittely jota joskus tapahtui - en kokenut sitä kiusaamisena, ihme kyllä. Rakastan sitä että ihmisellä on muotoja, ja jotain mistä ottaa kiinni. En ihannoi laihoja ihmisiä, silti tällä hetkellä haluaisin olla laihempi. Haluaisin syödä vähemmän. Joskus mulla oli kausia jolloin unohdin syödä, sitten taas tuli se että söin koko ajan jotain - valehtelematta. Nykyään kotona saatan syödä vaikka ei ole edes nälkä. Muualla minulla ei ole mitään ongelmia syömisen kanssa. Koen syyllisyyttä siitä että taas minä syön ylimääräistä..
Haluan päästä eroon tästä ahdistuksesta joka aina välillä valtaa mieleni. Miksen vain osaa olla onnellinen? Haluan olla. Minua ärsyttää kuunnella kun oikeasti laihat - tai normaalipainoiset nuoret valittavat kuinka lihavia he ovat. Itse kuulun juuri ja juuri näihin normaalipainoisiin, jotka omaavat mahaa mutta siitä huolimatta en valita siitä että "olen lihava" - valitan ja ahdistun siitä miten paljon syön. Media on isona syynä nuorten ulkonäköpaineisiin, aivan varmasti. Jatkuvasti törmää laihdutusmainoksiin, langanlaihojen mallien kuviin ja kaikkeen muuhun vastaavaan. Haluan mahtua täydellisesti farkkuihini, mutta en silti halua laihtua. Se on järkyttävää kun kuuntelee ala-asteikäistenkin tyttöjen juttuja heidän dieeteistään - kyllä DIEETEISTÄ. Ei sen ikäisenä kuuluisi miettiä laihduttamista (ei minkään muunkaan ikäisenä, silloin vain jos oikeasti olisi ylipainoinen).
Tiedän, minulla on monen monta vuotta jäljellä. Minun ei tarvitse seurustella vielä. Minulla ei tarvitse olla sitä omaa kultaa - uskon että ihminen pystyisi selviämään ilman sitäkin. Siitä huolimatta haluaisin ihmisen jota voisin halia, jonka kainaloon voisin käpertyä itkemään jos minulla on pahaolo. Haluan ihmisen jonka edessä voin olla täysin oma itseni, jolle ei tarvitse valehdella tai jättää kertomatta asioita. Ihmisen joka hyväksyy minut kaikkine virheineni ja huonoine puolineni. Kaikenlisäksi olen valikoiva, minulle ei todellakaan kelpaa kuka tahansa. Ehkä vaatimukseni ovat liian korkeita, tai sitten sopivaa ihmistä ei löydy - entä jos en löydä sellaista ikinä? Entä jos jään ikisinkuksi? En halua ajatella sitä.
Luulisi että olisi paljon vaihtoehtoja kun tykkää työistä ja pojista, mutta ei se tunnu siltä. Tuskin edes uskaltaisin kertoa jollekkin tytölle, että tykkäisin hänestä - ellen tietäisi että hän on vähintään bi. Pelkään sitä että minut torjutaan. Ja lisäksi tunteista puhuminen on minulle vaikeaa. En uskaltaisi kertoa kaverilleni tykkääväni hänestä, koska pelkäisin ystävyytemme muuttuvan tai loppuvan..
Haluaisin kertoa muutamille hyville kavereilleni tykkääväni myös tytöistä. Pelkään että väliemme muuttuvan, tiedän että asia olis niille okei, mutta entä jos se vaikuttais siitä huolimatta meidän kaveruuteen? Entä jos ne alkais miettiä olemistaan seurassani?
ps. yksi ihanainen lukija♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti